sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Trumpin ilmastopolitiikasta?

Tämän vuoden Yhdysvaltain presidentinvaalit voitti republikaanien Trump. Ylen nettiuutiset kertoo http://yle.fi/uutiset/3-9289953 että Trump on siirtymävaiheen ajaksi(?) nimittänyt ilmastoskeptikon ympäristönsuojeluviraston johtoon ja että Trump haluaa Yhdysvaltain irtautuvan Pariisin ilmastosopimuksesta. En perusteluita Trumpin kannalle tunne, mutta jso joltakin kannalta tällaista pohtisin.
Maailmassa on kovin monia kulttuureja, joilla kullakin maailmankuvansa ajattelutapoineen. Kun rakennetaan jotakin tietynlaisista palikoista, saadaan vain tietynlaisia rakenteita ja toisia ei. Jotkin asiat ovat silloin helppoja saavuttaa, mikä selittää miksi tuo kulttuuri on valinnut juuri sen lähestymistavan ja katsantokannan, ja toisaalta tietyissä asioissa törmätään aina ongelmiin, mikä selittää sen, miksi toiset karttavat tuon kulttuurin lähestymistapaa ja valitseat itse ihan toisenhenkisesti ja toisenlaisen ajattelutyypin toisin painotuksin ja taoitteenasetteluin.
Onkohan Turmpn kannassa kyse osin tästä: eurooppalaistyyppinen akateeminen lähestymistapa on törmännyt ilmastokysymyksissä ongelmiin, kovin suuriin hankaluuksiin. Onko siis niin, että tässä kohden ei ole hyvä ottaa mallia eurooppalaisita akateemisista? Vai onko niin, että he ovat tässä kysymyksessä nähneet pidemmälle ja siksi törmänneet hankaluuteen, joka kaikilla on? Saman näkökulman käyttäminen maailmanlaajuisesti on kovin totalitaristista tuon näkökulman ylivaltaa. Silloin olisi olennaista, ettei käytä sitä niin, että se tuo isoja ongelmia. Toisaalta koulutus juuri pyrkii tekemään tunnetuiksi ja tuomaan saataville parhaita ratkaisuja, mitä on löydetty. Mutta kuinka monen mielestä koulutus on silloin räätälöuity juuri heikoiummille, jotka itsekseen luovat paljon ongelmia muiden kantaa? Onko mahdollista löytää lähestymistapoja, jotka ratkaisevat ongelmat jo alunperin ja vieläpä laajoilta alueilta? Ja käyttää niitä vain niin laajasti kuin ne tuovat hyvää. Trumpin kuulemma käyttämä väite, että ilmasto-ongelmat olisivat kiinalaisten salajuoni, viittaa siihen, että ajattelun taso olisi liian alhainen ja liian palikkajärkinen, eli voisiko korkeatasoisemmalla lähestymistavalla kiertää ongelman?

Tuossa http://kokonaiskuvat.blogspot.fi/2016/09/global-warming.html Bushin kaudella Valkoiseen Taloon lähettämäni viesti ilmastonmuutoksen torjumisen kannattavuudesta itsekkään ja kenties vahingoittamisenhaluisen valtion näkökulmasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Vaihdoin tämän blogin nimen

 Tämän blogin nimi oli siemmin "Ympäristökysymysten ratkaisemisen suurista linjoista". Vaihdoin eilen sen uudeksi nimeksi "Ra...