maanantai 30. huhtikuuta 2018

Sulkapäähineistä

Ylen nettiuutisissa oli juttua intiaanien sulkapäähineistä http://yle.fi/uutiset/3-10184919 , että niitä ei muka saisi käyttää, jollei ole oikea intiaani ja saanut erityistä lupaa siihen ja sittenkin vain erityistilaisuuksissa. Verrattiin muslimien uskonnollisiin symboleihin. Mutten usko sen olevan oikea vertaus. Kun suomalainen haluaa intiaanien sulkapäähineen, niin hän on yleensä tykästynyt suomalaisten paljon pitämiin intiaanimaisiin asioihin, noita mieltymyksiä ja suomalaista kulttuuria ohjenuorinaan pitäen, eikä halua tismalleen tarkkaan matkia Amerikan intiaaneja. Jolleivät päähineen sulat ole amerikkalaisia tai malli ja tekotapa Amerikan intiaaneilta kopioitu, vaan sulat suomalaisia tai ainakin eurooppalaisia (tai venäläisiä?) ja tekotapa suomalaisen vaatemaun, taidon ja ymmärryksen mukainen, niin eikö sulkapäähine silloin oel suomalaisten luonnonrakkautta, lintujen ihailua, kenties musiikin ja hevosten harrastamista ja ernnen kaikkea mökkeilyä kuten vaikkapa se, että tekee jousipyssyn itse puusta, omalla tavallaan. Suomalainen ei useinkaan tarkoita intiaaneilla tai intiaanimeiningillä Amerikan intiaaneja vaan suomalaisten lasten intiaanileikkejä ym intiaanimaista Suomessa.

Sulkapäähineen tekemisestä
Sulkapäähineliittyy lintuihin, joten lintujen toiveita olisi hyvä kuunnella siinä, millainen kunkin sopii tehdä ja mihin ja miten sitä käyttää.
Itselläni oli lapsena metsonsulista tekemäni sulkapäähine: muistaakseni 10 metsonsulkaa, isäni ja hänen tuttujensä löytämää, leveässä vihreässä koristenauhassa olevissa taskuissa. Ei liene mielekästä hienoja luonnossa elävien lintujen sulkia värjätä, ei se kuulosta suomalaisen luonnonbrakkauden tyyppiseltä, vaikka voisi sopia kenties hanhien tms kasvatettujen lintujen(??) yksiväristern sulkien kanssa.
Symboliikka ei taida olla suomalaisten vahvaa alaa. Jos yksi löytää metsonsulan,niin miksei sitä saisi käyttää? Mutta toisaalta eri ihmiset työrmäävbät eri eläimiin ja erityylisiin sulkiin, luulen, ja kai se voi olla lintujen ideanakin, että miukä sopii kullekin. Muttei se taida mennä ihan samoin kuin ihmisten symboliikan taju. Mutta linnuilla on tunnelmataju, joten kai sillä on väliä, että laatii päähineen omantyyppisensä ja mieluusti itse tai ainakin kotiväen voimin.
Sulkapäähineeni sulat menivät rikki kiinnitystävästa, kun ompelin tai yritin ommella ne kiinni. Olisi kai pitänyt irralliseen sulkaan sulmia tyven haituviin lanka kiinni. Sulka sitten koristenauhan taskuun ja hahtuviin solmittu lanka lanka ommella tai solmia koristenauhaan kiinni pitämään sulkaa paikoillaan. Mutta siihen olivat sormeni lapsena liian kömpelöt.
Näissä kuten muissakin käsitöissä ja luonnon kanssa ollessa tekemisissä on hyvä tehdä luonnollisella tavalla ja kiinnittää huomiota niihin upeisiin hetkellisiin näkymiin, hahmoihin, muotoiihin, mielikuviin, ideoihin, joita luonnosta löydetyt sulat yms sekä materiaalit (koristenauha, eriväriset langat, yms) synnyttävät. Vaalia sitten niitä ja rakentaa homman toimivuus niiden varaan sekä toki oman arkijärkensä, oman luonnollisen tekemisentapansa, tercvehenkisen tunne-elämänsä, ymmäörryksensä (ei tekninen mutta voi olla käytännönläheinen) yms varaabn. Näistä olen yrittänyt kertoa blogissani http://tunteetjatekemisentapa.blogspot.fi .
Luonnon kanssa on myös tärkeää, että jos jossakin on huono henki tai jos se tuo onettomuutta, niin välttää sitä, sillä se voi olla jotenkin sopimaton, haitallinen. Eli vaikka päähinettä tavallisesti voisi käyttää, niin aina ei kuitenkaan edes tavalliseen tapaan.

Metsovideani vuodelta 2007, itse otin tosin vainkuvat, en videota:

Tää nyt on eri aiheesta http://picturesfrommyhome.blogspot.fi/ mutta tuli ehkä mieleen siksi, että se on niitä viimeisimpiä, joihin olen tämäntapaisista aiheistajotakin kirjoittanut/kääntänyt. Eli oman tiensä löytämisestä ja tilan antamisesta hyvälle hengelle sisustamisessa.

* * *
3.5.2018   Nämä hahmot ja tyylit käsityössä ovat siis löydettyjä, kuin polun viereltä poimittuja, eivät pähkäiltyjä, eivät järjen tuotosta mutta kyllä järjellä analysoitavissa, niiden viehätys monesti järjellä ihan ymmärrettävissä. Hahmo voi tuoda mieleen jonkin asian, piirteen, hahmon tms samalla tavalla kuin kuva,  olla kuin osin onnistunut ja osin ei niin tarkka piirros. Hahmoja voi myös miettiä siten kuin työn jälkeä: mikä on vankka, kätevä, tunteva tms Usein oksilla ym luonnosta löydetyllä on elämänmakuinen, hyvällä vahvalla ja tuntevalla tavalla elämisen meininki, mikä on iso osa niiden tyylin viehätyksestä ja se on samalla jotakin, mitä voi oppia niistä: puu eli näin. Tämä on elämän ja maailman ymmärryksen tyyppinä kovin hedelmällinen ja objektiivinen, ainakin, jos oma järki on hyvä ja osaa sitä tällaisessa hyvin käyttää. Oma käsityö taas, esim. värilliset langat ja käden jälki, saa nostetta luonnon viisaudesta ja siinä näkyvät omat mieltymykset ja arvot, mutteivät kai yleensä kuin yksi aihe kerrallaan tai muutama, yhtenä kivana juttuna siis vain eivätkä tyypitettynä'minäkuvana, kokonaiskuvana, vaan työn aiheen tiimoilta ja materiaaline koehtovuuden, haaveiden yms tienmoilta.

Tuossa piirteiden oppimisessa luonnolta on olennaista erottaa tekemisentapa koosta yms. Eli joka pinnistelee kovin ollakseen vahva, vaikkei yleensä ole vahva, on eri tyyppiä kuin olento, joka on vahva tavallisen mittapuun mukaan. Vahvuus sopii yhteen herkkyyden ja taidon kanssa ollen usein hyväntahtoinen, kun taas äärimmilleen ponnistava on tavallista reaktiokyvyttömämpi, ja koska monialaisuus tuo voimia, niin heikkous kielii kapea-alaisuudesta ja taitojen puutteesta.


21.7.2018   Huom! Ainakin nykyintiaanit vaikuttavat onnettomuusalttiilta, epäviisailta ja lavastavilta, joten varmaankin tekevät sulkapäähineitäkin väärin. Ehkä se, etteivät halua muiden tekevän sulkapäähineitä, kuvastelee sitä, että heidän sulkapäähineensä ovat epäonnisia, eli he tekevät ja ainakin käyttävät niitä väärin, esim. lavastaakseen olevansa perinteisten intiaaniklisheiden hyveiden kaltaisia, vaikkeivät ollenkaan ole. Ei kannata ottaa intiaanivaikutetta nykyintiaaneilta, luulen, tai sitten ainakin vain joiltakin tietyiltä, joista tietää, millaisia he ovat.

Tuosta lintujen kuuntelemisesta vielä:
Lintu, joka kommentoi juuri löytämääsi sulkaa, saattaa olla sanhenkinen kuin sulka, siis kenties sama lintu, joka laittoi sinut löytämään sulan. Mutta lintu, joka määräilee, saatko ottaa sulan, ei välttämättä olesama, jollei ole samanhenkinen kuin sulan tyyli. Positiiviset sulat kai kannattaa kerätä, itse ihailemasi henkiset, sinuntyyppisesi siis, muttei eri ihmistyyppien lemppareita.


13. syyskuuta 2021   Hienoja sulkapäähineitä 

sunnuntai 22. huhtikuuta 2018

Vanha sisällysluettelo


Kullakin blogisivulla aika ylhäällä tekstiosion oikealla puolella sivupaneelissa on merkitty tekstien vuodet ja kuukaudet, mistä kolmiota vuoden tai kuukauden edestä napauttamalla saa ko ajan kuukaudet tai tekstien otsikot linkkeinä näkyviin.

* * *

Iäisen lemmen ääni - maailmanymmärryksestä * An ages old love that lasts forever - About one's understanding of the world   http://kokonaiskuvat.blogspot.fi/2018/04/iaisen-lemmen-aani-maailmanymmarryksesta.html
   
Asiantilojen muotoutumisesta ja todellisuuskäsityksestä
   
Ostoksissa onnistumisesta, blogi
   
Objektiivisuus on eri asia kuin ryhti
   
EU-politiikasta
   
Markkkinataloudessa eläminen ja mainosten lukeminen   http://kokonaiskuvat.blogspot.fi/2017/12/markkkinataloudessa-elaminen-ja.html
       
Laitteiden energiankulutuksen arvioimisesta
       
Lahjakkuuden ja taitojen oppimisen ohjeita

   
Mistä ympäristöasioissa on kenenkin mielestä kyse
   
Kirjastoista
   
Ruokapakkausten kierrättämisestä
       
Taide, media, kirjallisuus ja vaikutuksen edullisuus

Villasukkien kierrättämisestä   http://kokonaiskuvat.blogspot.fi/2017/11/villasukkien-kierrattamisesta.html
   
Ongelmanratkaisumenetelmä
   
Tilhi ja pihlajanmarjat -kohokuvio villapaitaan tms
   
Mukavuudenhalu tuo tottumuksia   

   
Yrittämiseen taito-ohjeita
   
Ohimennen kanojen ulkotarhamahdollisuuksista
       
Hakkuut ja metsän viisauden säästäminen edes osin   http://kokonaiskuvat.blogspot.fi/2017/09/ita-savon-taman-paivan-lehdessa-oli.html
   
Suojan löytämisestä

   
Eduskuntatalon sisustuksesta ym olosuhteista ja symboliikasta
       
Luonto virkistys- ja matkailukäytössä
   
Linnunpoikasten lentämään oppimisesta

English translations of some of my texts

Ympäristöystävällisen teknologian kehittämisestä ja älykkyyden kehittämisestä   http://kokonaiskuvat.blogspot.fi/2017/08/ymparistoystavallisen-teknologian.html


Valokuvausohjeita


Paratiisiteoriani ja ympäristökysymykset


Uskonto, maalaaminen ja viisaiden onnistuneiden asioiden varaan rakentaminen   http://kokonaiskuvat.blogspot.fi/2017/08/uskonto-maalaaminen-ja-viisaiden.html


Ruuanlaitto ja eläinten ruokinta, taito-ohjeita   


Venäläisten karhujan opettaminen suomalaisen tapaan viisaiksi


Two ways sexuality could help in environmental questions


Miten valitsemme oman tiemme   http://kokonaiskuvat.blogspot.fi/2017/07/miten-valitsemme-oman-tiemme.html


Lehmille paremmat liikkeet   


Kotieläinten asema on muun yhteiskunnan vastuulla    


Syöminen pulasta pääsemisen keinona


Kasvien ja elämäntavan yhteydestä

Lemmikkieläinten asema   http://kokonaiskuvat.blogspot.fi/2017/06/lemmikkielainten-asema.html

Elämäntavasta

Tenhoavuudesta


Ongelmista eroon kasvamisesta


Jos ihmisetkin laulaisivat kevättä... Helppo ohje!   http://kokonaiskuvat.blogspot.fi/2017/05/kevaan-laulamisesta.html


Toukka muovinsyöjänä, valtamerten muovijätteen hävittäminen


Luonto viisauden lähteenä   http://kokonaiskuvat.blogspot.fi/2017/04/luonto-viisauden-lahteena.html


Vihreä ja sininen, väreinä ja symboleina


Linkkejä ympäristörakentamisen tueksi    http://kokonaiskuvat.blogspot.fi/2017/03/linkkeja-ymparistorakentamisen-tueksi.html


Kierrätyskeskukset, parantamisesta  


Malediivit ja vaihtoehtoisia lähestymistapoja  


Taito-ohjeita  


Mitä puita jätetään puita kaadettaessa   http://kokonaiskuvat.blogspot.fi/2017/02/kaltaten-vai-kukoistaen-metsanhakkuista.html

 

Fuusiovoimasta hyvä energialähde







Liikuntaa vihreille







Vanhukset ovat usein osaavaisia







Vihreistä vieraannuttavista asioista







Muiden saamisesta mukaan: Kalevala & Terveet elämäntavat







Kirpparivaatteiden ym muokkaamisesta itselle sopiviksi * Käsityötaitolinkkejä yms
http://kokonaiskuvat.blogspot.fi/2017/01/kirpparivaatteiden-ym-muokkaamisesta.html





Yksi porkkanavaihtoehto: buddhalainen näkemys ja vihreät







Lämpöiset lapaset







Rahapuu ja vihreiden suhde rahaan







Kasvissyönti, lihansyönti vai ihmissyönti







Keskustelujen sudenkuopista
http://kokonaiskuvat.blogspot.fi/2016/11/keskustelujen-sudenkuopista.html







Tietokoneiden tulevaisuus ja ympäristökysymykset








Autoja ei saisi tietokoneistaa







Paperista postia tarvitaan (eikä sähköposti sovi kaikkeen)







Huomioita vihreän elämäntavan opettamisesta ym







Valintojen tenhoavuutta? Itä-Savo-lehti







Trumpin ilmastopolitiikasta?







Ostoksissa helposti onnistumisen taito on ympäristöteko, sillä hyvä ostos korvaa monta huonoa ostosta
http://kokonaiskuvat.blogspot.fi/2016/11/suhteesta-tavaroihin.html





Metsittämisen ja maallemuuton ohjeita tarvitaan







Sosiaalisen silmän kehittämisestä







Taustaani







Kaupunkisuunnittelusta
http://kokonaiskuvat.blogspot.fi/2016/10/kaupunkisuunnittelusta.html





Vaatimattomuudesta syntinä







Taiteet ongelmanratkaisumenetelmänä







Uskonnollisuudesta ja ympäristökysymysten ratkaisemisesta: ilmastoa osaamattomien huomioon ottaminen kaikessa







Sanonta "Laita se kierrätykseen" ihmisestä puhuttaessa







Sibelius ym







Jätteiden lajittelusta - hyönteiset apuna? Ym kierrätyksestä







Luonnonsuojelun taloudellisesta kannattavuudesta
http://kokonaiskuvat.blogspot.fi/2016/10/luonnonsuojelun-taloudellisesta.html





Tämän blogin ilme







Lihakarjan pitämisestä yms







Lähestymistavasta ongelmien ratkomiseen
Pohjois-Korea







Uskomuksista ja säästä
http://kokonaiskuvat.blogspot.fi/2016/10/uskomuksista-ja-saasta.html





Lukemisen tavasta ja ratkaisujen löytämisestä







Toinen romahtelevuuden välttämisen keino: mummolamaisuus (ratkaisujen keksimiseen)







Romahtelevuudesta eroon pääsemisestä kikka: paratiisisaarten soitin (hyvästä tasosta kiinnipitämiseen)







Maailman paras mutta missä? Nimeä arvosi kuvaavasti







Ydinvoimalaonnettomuuksien ehkäisemisestä







Kierrätyksestä







Kiinnekohtien vaikutuksesta lopputulokseen: suuremmin ratkaisemisen taidoin
http://kokonaiskuvat.blogspot.fi/2016/09/kiinnekohtien-vaikutuksesta.html





Asioiden ohjaaminen keskustelulla ja virtuaalitodellisuus







Juhlavuudesta, näyttävyydestä yms







Hyönteiset







Vähemmällä rahalla mukavasti elämisestä







Global warming
http://kokonaiskuvat.blogspot.fi/2016/09/global-warming.html





Pihametsikkö







Kirjoituksiani moraalista







Musiikista







Terveet elämäntavat







Eino Leinon runojen käännöksiäni englanniksi * Kalevalan taito- ja tunnekäsityksestä







Vuodenajoista







Puiden kaatamisesta







Uusavuttomuudesta eroon pääsemisestä
http://kokonaiskuvat.blogspot.fi/2016/08/uusavuttomuudesta-eroon-paasemisesta.html





Elämäntapamuutosten tekemisestä







Energiansäästölämpuista ja lämmityksestä







Paratiisiteoriani







Vihreän teknologian kehittämisestä
http://kokonaiskuvat.blogspot.fi/2016/06/vihrean-teknologian-kehittamisesta.html





Earth hour, symboliikka, ympäristöasioista rukoileminen, maailman ongelmien ratkomisesta







Sosiaalisten taitojen oppimisesta







Energiansäästömahdolisuus







Vihreille tarpeellisten taitojen oppimisesta
http://kokonaiskuvat.blogspot.fi/2016/06/vihreille-tarpeellisten-taitojen.html





Kierrätys, ja kasvissyönti







Vihreiden virheistä



* * *

Laitoin nuo linkit muutaman välein ja yritin valita sellaisia tekstejä, joita olisi hyvä silmäillä edes vähän, ja jotka eivät välttämättä vaadi aiheeseen paneutumista.

maanantai 9. huhtikuuta 2018

Iäisen lemmen ääni - maailmanymmärryksestä * An ages old love that lasts forever - About one's understanding of the world

(English translation under the Finnish text.)
 
Lainaus blogistani http://musiikkipaivakirja.blogspot.fi

"
Lainasin kirjastosta Aleksis Kiven runoja ja niitä oli mm laulu Onnelliset, jossa lopussa säkeet:
"ja laakson hyminä soi
kuin ijäisen lemmen ääni",
mikä tuo mieleeni luonnon linnunlaulun joskus tuoman vaikutelman onnentäyteisestä harmoniasta, josta ne laulavat. Se on ihmisen ja eläimen, elollisen luonnon ääni, ikiaikaisen oikean elämäntavan tunteitakoskettavuus ja onnellisuus, elämäntavan joka varioi eläimeltä ja ihmiseltä toiselle, mutta jossa on samoja tekijöitä ja samoja teemoja, kulkuja,eri mittasuhteissa vain, kenties eri aihepiireissä, tunteita koskettavia elämäntapahtumia ja elämänviisauden oppimista toisilta, samalla maisemassa eläen, oman paikkansa löytäneenä elollisen kokonaisuudessa, harmoniassa muiden eläinten ym kanssa.
Mutta oikeastaan viimeinen säkeistö kuuluu:
"Täss seison impeni kanssa,
ja kiharan tuulessa liehuu
ja laaksojen hyminä soi
kuin ijäisen lemmen ääni,
     kosk mennyt on yö,
  kosk kimmeltää kesäinen aamu
ja linnut ne laulelee."
missä ei oikeastaan ole kerrottu ollenkaan, miten tuo ihmisluontoa koskettava harmonia saavutetaan, vaan mainittu kuin koululaisten osaamattomuus, kränä yms tuo yö ja parannuksena vain aamu, vai onko sivistys, mutta ongelmana on, että sama vika tulee seuraavana yönä uudelleen. Ja samalla linnut laulavat viisaammin.
Mutta tuosta iäisen lemmen äänen selittämisestä, että mitä ja miten, oppisi varmaankin paratiisiteoriakirjastani, kai sen paratiisiosuudesta etenkin, mutta alun kai tarvitsisi perustietoina:  http://www.angelfire.com/planet/paradisewins/2013paradise.rtf

"


* * *

I translate:

"
Ages old love that lasts forever - about one's understanding of the world

I borrowed from the library poems of Aleksis Kivi (of whom we heard a lot in school and who is very much like teachers) and among those was the song Onnelliset (The happy ones),in the end of whoích were the phraces:
"and the humming of the valley sings
like the voice of an ages old love that lasts forever"
which brings to my mind the impression birdsong in the nature sometimes brings of harmony full of happiness that they sing about. That is the voice of humans and animals, of the living nature, of the agers old right way to live, it's way to touch feelings and it's happiness, of the way of living that varies from one human and one animal to another, but which has the same factors and same themes, ways it varies and wanders, but in different sizes, maybe in different subjects, happenings in life that touch feelings and learning wisdom of life from others, living at the same time in a landscape, having found one's own place in the big whole of the living kind, in harmony with other animals etc.

But in fact the last verses are:
"Here I stand with my lady
and the curly hair waves in the wind
and the humming of the valley sings
like the voice of an ages old love that lasts forever
     since the night has gone
   and glimmers the summery morning
     and the birds just sing."
in which one hasn't in fact told at all, how that harmony which touches the human nature is reached, but only mentioned the lack of skills of school pupils, arguments etc, that night and as a cure only the morning, or is it learning civilized wisdom, but the problem is that the same problem comes the next night again. And at the same time the birds sing wiser.

But about explaing the voice of the ages old love that lasts forever, I mean what and how, one would propably learn from my paradise theory book, I guess that from it's paradise part especially, but propably the parts before that would also be needed as groundwork: http://www.angelfire.com/planet/paradisewins/2013paradise.rtf

"

* * *


Vaihdoin tämän blogin nimen

 Tämän blogin nimi oli siemmin "Ympäristökysymysten ratkaisemisen suurista linjoista". Vaihdoin eilen sen uudeksi nimeksi "Ra...