Ylen nettiuutisissa oli juttua intiaanien sulkapäähineistä http://yle.fi/uutiset/3-10184919 , että niitä ei muka saisi käyttää, jollei ole oikea intiaani ja saanut erityistä lupaa siihen ja sittenkin vain erityistilaisuuksissa. Verrattiin muslimien uskonnollisiin symboleihin. Mutten usko sen olevan oikea vertaus. Kun suomalainen haluaa intiaanien sulkapäähineen, niin hän on yleensä tykästynyt suomalaisten paljon pitämiin intiaanimaisiin asioihin, noita mieltymyksiä ja suomalaista kulttuuria ohjenuorinaan pitäen, eikä halua tismalleen tarkkaan matkia Amerikan intiaaneja. Jolleivät päähineen sulat ole amerikkalaisia tai malli ja tekotapa Amerikan intiaaneilta kopioitu, vaan sulat suomalaisia tai ainakin eurooppalaisia (tai venäläisiä?) ja tekotapa suomalaisen vaatemaun, taidon ja ymmärryksen mukainen, niin eikö sulkapäähine silloin oel suomalaisten luonnonrakkautta, lintujen ihailua, kenties musiikin ja hevosten harrastamista ja ernnen kaikkea mökkeilyä kuten vaikkapa se, että tekee jousipyssyn itse puusta, omalla tavallaan. Suomalainen ei useinkaan tarkoita intiaaneilla tai intiaanimeiningillä Amerikan intiaaneja vaan suomalaisten lasten intiaanileikkejä ym intiaanimaista Suomessa.
Sulkapäähineen tekemisestä
Sulkapäähineliittyy lintuihin, joten lintujen toiveita olisi hyvä kuunnella siinä, millainen kunkin sopii tehdä ja mihin ja miten sitä käyttää.
Itselläni oli lapsena metsonsulista tekemäni sulkapäähine: muistaakseni 10 metsonsulkaa, isäni ja hänen tuttujensä löytämää, leveässä vihreässä koristenauhassa olevissa taskuissa. Ei liene mielekästä hienoja luonnossa elävien lintujen sulkia värjätä, ei se kuulosta suomalaisen luonnonbrakkauden tyyppiseltä, vaikka voisi sopia kenties hanhien tms kasvatettujen lintujen(??) yksiväristern sulkien kanssa.
Symboliikka ei taida olla suomalaisten vahvaa alaa. Jos yksi löytää metsonsulan,niin miksei sitä saisi käyttää? Mutta toisaalta eri ihmiset työrmäävbät eri eläimiin ja erityylisiin sulkiin, luulen, ja kai se voi olla lintujen ideanakin, että miukä sopii kullekin. Muttei se taida mennä ihan samoin kuin ihmisten symboliikan taju. Mutta linnuilla on tunnelmataju, joten kai sillä on väliä, että laatii päähineen omantyyppisensä ja mieluusti itse tai ainakin kotiväen voimin.
Sulkapäähineeni sulat menivät rikki kiinnitystävästa, kun ompelin tai yritin ommella ne kiinni. Olisi kai pitänyt irralliseen sulkaan sulmia tyven haituviin lanka kiinni. Sulka sitten koristenauhan taskuun ja hahtuviin solmittu lanka lanka ommella tai solmia koristenauhaan kiinni pitämään sulkaa paikoillaan. Mutta siihen olivat sormeni lapsena liian kömpelöt.
Näissä kuten muissakin käsitöissä ja luonnon kanssa ollessa tekemisissä on hyvä tehdä luonnollisella tavalla ja kiinnittää huomiota niihin upeisiin hetkellisiin näkymiin, hahmoihin, muotoiihin, mielikuviin, ideoihin, joita luonnosta löydetyt sulat yms sekä materiaalit (koristenauha, eriväriset langat, yms) synnyttävät. Vaalia sitten niitä ja rakentaa homman toimivuus niiden varaan sekä toki oman arkijärkensä, oman luonnollisen tekemisentapansa, tercvehenkisen tunne-elämänsä, ymmäörryksensä (ei tekninen mutta voi olla käytännönläheinen) yms varaabn. Näistä olen yrittänyt kertoa blogissani http://tunteetjatekemisentapa.blogspot.fi .
Luonnon kanssa on myös tärkeää, että jos jossakin on huono henki tai jos se tuo onettomuutta, niin välttää sitä, sillä se voi olla jotenkin sopimaton, haitallinen. Eli vaikka päähinettä tavallisesti voisi käyttää, niin aina ei kuitenkaan edes tavalliseen tapaan.
Metsovideani vuodelta 2007, itse otin tosin vainkuvat, en videota:
Tää nyt on eri aiheesta http://picturesfrommyhome.blogspot.fi/ mutta tuli ehkä mieleen siksi, että se on niitä viimeisimpiä, joihin olen tämäntapaisista aiheistajotakin kirjoittanut/kääntänyt. Eli oman tiensä löytämisestä ja tilan antamisesta hyvälle hengelle sisustamisessa.
* * *
3.5.2018 Nämä hahmot ja tyylit käsityössä ovat siis löydettyjä, kuin polun viereltä poimittuja, eivät pähkäiltyjä, eivät järjen tuotosta mutta kyllä järjellä analysoitavissa, niiden viehätys monesti järjellä ihan ymmärrettävissä. Hahmo voi tuoda mieleen jonkin asian, piirteen, hahmon tms samalla tavalla kuin kuva, olla kuin osin onnistunut ja osin ei niin tarkka piirros. Hahmoja voi myös miettiä siten kuin työn jälkeä: mikä on vankka, kätevä, tunteva tms Usein oksilla ym luonnosta löydetyllä on elämänmakuinen, hyvällä vahvalla ja tuntevalla tavalla elämisen meininki, mikä on iso osa niiden tyylin viehätyksestä ja se on samalla jotakin, mitä voi oppia niistä: puu eli näin. Tämä on elämän ja maailman ymmärryksen tyyppinä kovin hedelmällinen ja objektiivinen, ainakin, jos oma järki on hyvä ja osaa sitä tällaisessa hyvin käyttää. Oma käsityö taas, esim. värilliset langat ja käden jälki, saa nostetta luonnon viisaudesta ja siinä näkyvät omat mieltymykset ja arvot, mutteivät kai yleensä kuin yksi aihe kerrallaan tai muutama, yhtenä kivana juttuna siis vain eivätkä tyypitettynä'minäkuvana, kokonaiskuvana, vaan työn aiheen tiimoilta ja materiaaline koehtovuuden, haaveiden yms tienmoilta.
Tuossa piirteiden oppimisessa luonnolta on olennaista erottaa tekemisentapa koosta yms. Eli joka pinnistelee kovin ollakseen vahva, vaikkei yleensä ole vahva, on eri tyyppiä kuin olento, joka on vahva tavallisen mittapuun mukaan. Vahvuus sopii yhteen herkkyyden ja taidon kanssa ollen usein hyväntahtoinen, kun taas äärimmilleen ponnistava on tavallista reaktiokyvyttömämpi, ja koska monialaisuus tuo voimia, niin heikkous kielii kapea-alaisuudesta ja taitojen puutteesta.
21.7.2018 Huom! Ainakin nykyintiaanit vaikuttavat onnettomuusalttiilta, epäviisailta ja lavastavilta, joten varmaankin tekevät sulkapäähineitäkin väärin. Ehkä se, etteivät halua muiden tekevän sulkapäähineitä, kuvastelee sitä, että heidän sulkapäähineensä ovat epäonnisia, eli he tekevät ja ainakin käyttävät niitä väärin, esim. lavastaakseen olevansa perinteisten intiaaniklisheiden hyveiden kaltaisia, vaikkeivät ollenkaan ole. Ei kannata ottaa intiaanivaikutetta nykyintiaaneilta, luulen, tai sitten ainakin vain joiltakin tietyiltä, joista tietää, millaisia he ovat.
Tuosta lintujen kuuntelemisesta vielä:
Lintu, joka kommentoi juuri löytämääsi sulkaa, saattaa olla sanhenkinen kuin sulka, siis kenties sama lintu, joka laittoi sinut löytämään sulan. Mutta lintu, joka määräilee, saatko ottaa sulan, ei välttämättä olesama, jollei ole samanhenkinen kuin sulan tyyli. Positiiviset sulat kai kannattaa kerätä, itse ihailemasi henkiset, sinuntyyppisesi siis, muttei eri ihmistyyppien lemppareita.
Sulkapäähineen tekemisestä
Sulkapäähineliittyy lintuihin, joten lintujen toiveita olisi hyvä kuunnella siinä, millainen kunkin sopii tehdä ja mihin ja miten sitä käyttää.
Itselläni oli lapsena metsonsulista tekemäni sulkapäähine: muistaakseni 10 metsonsulkaa, isäni ja hänen tuttujensä löytämää, leveässä vihreässä koristenauhassa olevissa taskuissa. Ei liene mielekästä hienoja luonnossa elävien lintujen sulkia värjätä, ei se kuulosta suomalaisen luonnonbrakkauden tyyppiseltä, vaikka voisi sopia kenties hanhien tms kasvatettujen lintujen(??) yksiväristern sulkien kanssa.
Symboliikka ei taida olla suomalaisten vahvaa alaa. Jos yksi löytää metsonsulan,niin miksei sitä saisi käyttää? Mutta toisaalta eri ihmiset työrmäävbät eri eläimiin ja erityylisiin sulkiin, luulen, ja kai se voi olla lintujen ideanakin, että miukä sopii kullekin. Muttei se taida mennä ihan samoin kuin ihmisten symboliikan taju. Mutta linnuilla on tunnelmataju, joten kai sillä on väliä, että laatii päähineen omantyyppisensä ja mieluusti itse tai ainakin kotiväen voimin.
Sulkapäähineeni sulat menivät rikki kiinnitystävästa, kun ompelin tai yritin ommella ne kiinni. Olisi kai pitänyt irralliseen sulkaan sulmia tyven haituviin lanka kiinni. Sulka sitten koristenauhan taskuun ja hahtuviin solmittu lanka lanka ommella tai solmia koristenauhaan kiinni pitämään sulkaa paikoillaan. Mutta siihen olivat sormeni lapsena liian kömpelöt.
Näissä kuten muissakin käsitöissä ja luonnon kanssa ollessa tekemisissä on hyvä tehdä luonnollisella tavalla ja kiinnittää huomiota niihin upeisiin hetkellisiin näkymiin, hahmoihin, muotoiihin, mielikuviin, ideoihin, joita luonnosta löydetyt sulat yms sekä materiaalit (koristenauha, eriväriset langat, yms) synnyttävät. Vaalia sitten niitä ja rakentaa homman toimivuus niiden varaan sekä toki oman arkijärkensä, oman luonnollisen tekemisentapansa, tercvehenkisen tunne-elämänsä, ymmäörryksensä (ei tekninen mutta voi olla käytännönläheinen) yms varaabn. Näistä olen yrittänyt kertoa blogissani http://tunteetjatekemisentapa.blogspot.fi .
Luonnon kanssa on myös tärkeää, että jos jossakin on huono henki tai jos se tuo onettomuutta, niin välttää sitä, sillä se voi olla jotenkin sopimaton, haitallinen. Eli vaikka päähinettä tavallisesti voisi käyttää, niin aina ei kuitenkaan edes tavalliseen tapaan.
Metsovideani vuodelta 2007, itse otin tosin vainkuvat, en videota:
Tää nyt on eri aiheesta http://picturesfrommyhome.blogspot.fi/ mutta tuli ehkä mieleen siksi, että se on niitä viimeisimpiä, joihin olen tämäntapaisista aiheistajotakin kirjoittanut/kääntänyt. Eli oman tiensä löytämisestä ja tilan antamisesta hyvälle hengelle sisustamisessa.
* * *
3.5.2018 Nämä hahmot ja tyylit käsityössä ovat siis löydettyjä, kuin polun viereltä poimittuja, eivät pähkäiltyjä, eivät järjen tuotosta mutta kyllä järjellä analysoitavissa, niiden viehätys monesti järjellä ihan ymmärrettävissä. Hahmo voi tuoda mieleen jonkin asian, piirteen, hahmon tms samalla tavalla kuin kuva, olla kuin osin onnistunut ja osin ei niin tarkka piirros. Hahmoja voi myös miettiä siten kuin työn jälkeä: mikä on vankka, kätevä, tunteva tms Usein oksilla ym luonnosta löydetyllä on elämänmakuinen, hyvällä vahvalla ja tuntevalla tavalla elämisen meininki, mikä on iso osa niiden tyylin viehätyksestä ja se on samalla jotakin, mitä voi oppia niistä: puu eli näin. Tämä on elämän ja maailman ymmärryksen tyyppinä kovin hedelmällinen ja objektiivinen, ainakin, jos oma järki on hyvä ja osaa sitä tällaisessa hyvin käyttää. Oma käsityö taas, esim. värilliset langat ja käden jälki, saa nostetta luonnon viisaudesta ja siinä näkyvät omat mieltymykset ja arvot, mutteivät kai yleensä kuin yksi aihe kerrallaan tai muutama, yhtenä kivana juttuna siis vain eivätkä tyypitettynä'minäkuvana, kokonaiskuvana, vaan työn aiheen tiimoilta ja materiaaline koehtovuuden, haaveiden yms tienmoilta.
Tuossa piirteiden oppimisessa luonnolta on olennaista erottaa tekemisentapa koosta yms. Eli joka pinnistelee kovin ollakseen vahva, vaikkei yleensä ole vahva, on eri tyyppiä kuin olento, joka on vahva tavallisen mittapuun mukaan. Vahvuus sopii yhteen herkkyyden ja taidon kanssa ollen usein hyväntahtoinen, kun taas äärimmilleen ponnistava on tavallista reaktiokyvyttömämpi, ja koska monialaisuus tuo voimia, niin heikkous kielii kapea-alaisuudesta ja taitojen puutteesta.
21.7.2018 Huom! Ainakin nykyintiaanit vaikuttavat onnettomuusalttiilta, epäviisailta ja lavastavilta, joten varmaankin tekevät sulkapäähineitäkin väärin. Ehkä se, etteivät halua muiden tekevän sulkapäähineitä, kuvastelee sitä, että heidän sulkapäähineensä ovat epäonnisia, eli he tekevät ja ainakin käyttävät niitä väärin, esim. lavastaakseen olevansa perinteisten intiaaniklisheiden hyveiden kaltaisia, vaikkeivät ollenkaan ole. Ei kannata ottaa intiaanivaikutetta nykyintiaaneilta, luulen, tai sitten ainakin vain joiltakin tietyiltä, joista tietää, millaisia he ovat.
Tuosta lintujen kuuntelemisesta vielä:
Lintu, joka kommentoi juuri löytämääsi sulkaa, saattaa olla sanhenkinen kuin sulka, siis kenties sama lintu, joka laittoi sinut löytämään sulan. Mutta lintu, joka määräilee, saatko ottaa sulan, ei välttämättä olesama, jollei ole samanhenkinen kuin sulan tyyli. Positiiviset sulat kai kannattaa kerätä, itse ihailemasi henkiset, sinuntyyppisesi siis, muttei eri ihmistyyppien lemppareita.
13. syyskuuta 2021 Hienoja sulkapäähineitä
Kommentit
Lähetä kommentti