Siirry pääsisältöön

Säät ja luonnon viisaus

Tänä talvena helmikuussa oli täällä Savonlinnassa paljon lunta puiden oksilla ja sati vielälisää niin, että puiden oksat uhkasivat katketa monesta puusta. Silloin pikkulinnut tuntuivat tuumivan, ettei moinen käy, ja alkoivat laulaa kevättä ja niin sää lämpeni hetkessä plussan puolelle ja puut menettivät lumikuormansa. Linnut tuntuivat osaavan sen, laulavat kevättä joka vuosi ja auttavat mielestään lunta sulamaan. Mutta minun maailmankuvaani se vaikutti niin, että uskon sään olevan pikemminkin luonnon henkinen asia kuin tarkan luonnontieteellisesti ennustettavissa, etenkin kun Savoon muuttaneena arveluttaa, miten moni ulkomaalainen säätieto ym luonnontieteen tietolähteenä toimiva paikkakunta on yhtään suomalaisen akateemisen järjen kanssa samalla aaltopituudella ja luotettava tietolähteenä. Niin näyttää siltä että oma maailmankuva etääntyy akateemisesta,pitää akateemisuutta pikemminkin ajattelun perustaitojen oppimisen tukena nuoremmalla iällä, ja todellista maailmaa monimutkiasempana, vähemmän homogeenisena, ja luonteeltaan henkesempänä, moni-ilmeisempänä,myös sellaisena,e ttei tärkeässä asiassa kannata satsata enimmäkseen teknologisiin ratkaisuihin, sillä teknologia ei ole hyvä ratkaisemaan maailman ympäristö- ym monimutkaisempien elämänalojen ongelmia, vaan tarttisi satsata viisaisiin elämänalöueisiin niin kuin luonto ja laajempi sivistys oman ajattelukyvyn tukemana eikä herkkäuskoisuutena kaikkea akateemiseksi niemttyä kohtaan.


pe 26.4.2019   Tänä aamuna, kun ruoho oli jo vihreää ja puiden silmuista olivat alkaneet lehdet tulla esiin, koivuntaimi hiirenkorvalla mutta jossain oli vielä vähän lunta, pikkulintu tirskutti, että ostatko jäätelöä, linnut säätävät talven säät, talven pituuden ja lumisuuden sen mukaan, miten paljon kesällä ihmiset ostavat vaniljajäätelöä. Jonain aiempana vuonna ne ovat tuntuneet samoin kysyvän keväällä, haluatko vielä lumisadetta. Muttei lintu tuntunut tuumivan kasvihuoneilmiötä ihan samasta näkökulmasta kuin vihreät ja luonnontiede. Mutta toisaalta lintuhan elää itse säät ulkona, aki silla jotain osaamista niistä täytyy olla, käytännössä koeteltua.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kasvien ja elämäntavan yhteydestä

Lainaus Haaveammattiin-blogistani http://nopeaoppisuus.blogspot.fi "* 505. Marketissa oli viherkasveja myynnissä, enimmäkseen paksulehtisiä tummia ja aika pieniä, toivat tyyliltään mieleen kapakan tai ravintolan tai sentapaisen elämäntavan, mikä sai minut jälkikäteen tajuamaan, että rahapuu, siis pyöreät paksut lehdet omaava puumaisen tönkkövatinen viherkasvi, niin ikään tyylinsä kuvastamalla elämäntavalla opettaa, miten saada rahaa: joko työ, sijoittaminen tai myynti. On aika lailla ruokakeskeisen rauhallinen elämäntapa, jonka hyvänä puolena on, että se ottaa kaavan, joka työ tms osin on, tavoitellakseen ja tekee sen hyvällä laadulla niin, että omat toiveet hyvästä laadusta, idearikkaudesta, vapaudesta jne tuovat kaavan sisälle, sen noudattamiseen vehreyttä, elävyyttä, viihtyvyyttä, laatua ja joustavuutta, vapaa-ajanomaisuutta työpäivään. Tai jotain sellaista. Mutta tuosta sitten tuumin, etten ole noin kaavaan mahtuva, että mikä minulle sitten työksi, niin luulen, e...

Kirpparivaatteiden ym muokkaamisesta itselle sopiviksi * Käsityötaitolinkkejä yms

En ole ompelussa kovin taitava ja Helsingissä, mistä olen alun perin kotoisin, ei osattu myöskään kovin hyvin käsitöitä, mutta olen ollut vuosikymmeniä harrastunut uusien taitojen ja lahjakkuuksien oppimisesta, opettamisesta ja mm käsitöistä, taiteista ja uskonnosta ja Savonlinnassa, missä olen nyt 7 vuotta sunut, käsitöitä tunnutaan osaavan mainiosti. Joten tässä linkkejä, joista voisi olla iloa kirpparilöytöjen muokkaamisessa ja uuden ompelemisessa niiden mallin mukaan. http://tunteetjatekemisentapa.blogspot.fi/2016/03/vaatteiden-ompelemisesta-ilman-kaavoja.html Tämän luulisi olevan tosi hyvä ohje! Pääkaupunkiseudulla monen syy jättää ompelematta oli, että kun ei ole sopivia kaavoja. Tästä oppii, miten käyttää omia haaveitaan kaavojen sijasta ompelun ohjeena. Samaa ohjetta voisi varmaankin soveltaa muihin käsitöihin, esim. puutöihin. Usein vastaan tuleva kysymys on, että miltä kohden ommellaan, leikataan, saadaan näyttävä tai tietyn tyylinen. Siihen yms sentapaisiin ajoitus...

Ostoksissa helposti onnistumisen taito on ympäristöteko, sillä hyvä ostos korvaa monta huonoa ostosta

Ostoksissa helposti onnistumisen taito on ympäristöteko, sillä hyvä ostos kestää pitkään ja sopii moneen, vaikka olisi halpa. Se siis korvaa monta vähemmän osuvaa ostosta ja tuo paremman viihtyvyyden ja sopii tekemisiin paremmin. Lainaan tähän nuo kaksi kirjoitusta tässä blogissa tavaroiden ym esim. ruokien ostamisesta: "Mutta ongelmana siis on niiden peseminen ja kuivaaminen sekä se, etteivät ruokapaukkausten tyylit useinkaan ole käyttäjien mieleen, mihin kai auttaisi se, että kun esim. jugurtteja on useammanlaisia, niin ostaa niitä omantyylisiään, oli se sitten karu, säästöpakkaus tai jälkiruokamainen, ja mautkin ovat vastaavasti eri ihmistyyppien ravinnontarpeen mukaan: mössöä, kirpeää, makeaa vai mitä onkaan, niin kumminkin sitten paketin tyylikin on sille ihmisryhmälle, sille elämäntapamieltymykselle, joka kuvastuu ruassa. Tuo kai meinaa, ettei aina kannata ostaa lähimmästä kaupasta vaan kaupasta, joka tarjoaa noita tuotteita sinun pitämälläsi tyylillä, esim. mum...