Uutisissa oli jotakin, että Vihreiden puheenjohtaja Touko Aalto vetäytyy syrjään masennuksen vuoksi, mutten niin jaksanut lukea. Ympäristöongelmat toki masentavat, etenkin, jos tulevaisuus on synkkä. Omat yritelmäni ympäristöongelmien ratkaisemiseen ovat tässä blogissa linkkeineen, etenkin paratiisiteoriani http://2013paradise.blogspot.fi ja tämän blogin ongelmanratkaiusuohjeet.
Ylsi syy ympräistökysymysten masentaviiteen on, että kun vihreät selittävät näkemyksiään lähiympäristönsä ihmisille, jotka eivät ole luotoharrastuneita eivätkä vastuuntuntoisia, niin näiden tekee miele laittaa kapuloita rattaisiin, sysiä keskustelujen näkökulmat ja lähestumistavat, niiden painotukset urille, jotka yleensä masentavat ja eivät ainakaan tuo ratkaisuja, esim. insinöörimäisen sönkön urautuneiksi tai urautuneen keskustelevaisen tyhmän akateemisen tapaisiksi. Tai sitten niin synkiksi, että muulla tavoin suuntautuneet kieltäytyvät osallistumasta noin ratkaisuja vailla olevan nä'kökulman, harrastuksen tukemiseen.
Nuorempana, kun olin väärällä opiskelualalla,niin äitini, kenties joku muukin, valitti, että valitan muustakin kuin opinnoista / ympäristöasioista, että lähestymistapani on jotenkin masentunut ja hedelmätön (niin kuin hänen omansa?). Eli voi olla, että nuori ihminen tarvitsiusi laajemmin osaamista elämäntaidoissa, jottei ympäristöharrastuneisuutta sotkettaisi masentumistaipumukseen, mihin tarkoitukseen ehkä auttaisi blogini Piristystä masentuneille http://eroonmasennuksesta.blogspot.com/ , siis elämäntaitoja tuomaan, jos arki takeltelee masentuneen tienoilla.
Tämän blogin nimi tapasi olla "Ympäristökysymysten ratkaisemisen suurista linjoista". Taitovinkkejä ympäristökysymyksiä miettimällä ratkaisemaan pyrkiville, ratkaisuja ympäristökysymyksiin ja niiden osiin, ym * jatko-osa kokonaiskuvat2.blogspot.com * See also https://tryingtosolveglobalwarming.blogspot.com
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Vaihdoin tämän blogin nimen
Tämän blogin nimi oli siemmin "Ympäristökysymysten ratkaisemisen suurista linjoista". Vaihdoin eilen sen uudeksi nimeksi "Ra...
-
Lainaus Haaveammattiin-blogistani http://nopeaoppisuus.blogspot.fi "* 505. Marketissa oli viherkasveja myynnissä, enimmäkseen paksule...
-
En ole ompelussa kovin taitava ja Helsingissä, mistä olen alun perin kotoisin, ei osattu myöskään kovin hyvin käsitöitä, mutta olen ollu...
-
Ostoksissa helposti onnistumisen taito on ympäristöteko, sillä hyvä ostos kestää pitkään ja sopii moneen, vaikka olisi halpa. Se siis korvaa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti