Jos ja kun liikenteen päästöjä tulisin myös saada kuriin, niin vaihtoehtoisia liikkumistapoja tarvitaan. Olisi hyvä jos ne voisivat samalla olla hyviä, parannuksia tavalliseen. Polkupyörän ongelmana on sen liikkeen kaavamaisuus ja se, että rasituksen hetkellä huomi on liian helposti asfaltissa eikä tienvieren puissa. Käveleminen ja juoseminen ovat monimuotisempia liikkumistapoja, mihin tavarankuljetukseen tarvittaisiin kenties maitokärryn tapainen vaihtoehto, jolla on kiva vähän leikkiä kulkiessaan. Hiihtäminen latua pitkin on vähän sama kuin pyöräily eli liian kaavamainen liike, ihmiselämän kuuluisi olla monimuotoisempaa, mutta omia teitään hiihdellessä sitä ongelmaa ei ole, eikä kai niin, jolleei varo koko ajan tarkkaan sotkemasta latu-uomaa.
Liikkumisessa on tärkeää vapaus: elämänmahdollisuuksia on oltava! Siksi on olennaista tehdä ero liikkumisen vapauden tarpeen ja tavanomaisen matkustamisen välillä. Tavanomaisen matkustamisen voi tehdä jollakin järjestelyllä, mutta vapauteen tarvitsee joko auton, pyörän tai kiehtovan kulkuvälineeen, reitin tms. Hups, oiskohan nyt nuo kiehtova kulkuväline ja reitti pikemminkin tuohon tavanomaiseen järjestelyyn, esim. vanhusten palvelulinja, joka kiertää vä'hän missä vain pikkubussilla.
Savonlinnassa, missä asun itäisissä kaupunginosissa Nätkillä, joissa on leppoisampaa ja taiteille edullista, jotenkin viisasta, on keskustasta itään päin tultaessa nostosilta, joka kesäpuolella vuotta on välistä auki, mikäaiheuttaa 5-10min myöhästymisen, johon siis kaikki ovat tottuneet varautumaan, mutta nostosilta ei ole auki niin kovin usein. Jotenkin luulisi, että tuo tuollainen ekstra-aika silloin tällöin yhdistyneenä taiteen, uskonnon yms harrastamiuseen, ylipäätään oopperamaisen taitavan harrastamiseen, tuo alueelle paljon sen viisaudesta. Samalla se lisää joustonvaraa järjestelyihin ja kohtalaisen tehokasta ajankäyttöä tekemisten suunnitteluun. Mutta nostosillasta ollaan luopumassa. Voisiko kuitenkin muiden liikkumistapojen kuin tavanomaisen autoilun vaatima erilainen aikataulu olla tekijä, joka vastaavasti nostaa porukan taitotasoa ja tekee viisaammaksi?
Autoista, teknologiasta tms luoumisessa on sama kuin aseidenriisunnassa: oletko aivan varma, että ratkaisusi on joka kannalta kyllin viisas? Tiedätkö, ketkä jäävät jäljerlle tuossa maailmantilanteessa? Jäätkö paistsioon,voitko pelata vapaasti? Onko onma joukkuessi kyllin vomakas? Vai jääkö valta piittaamattomille itsekkäille lyhytnäköiselle tai ihan vain ympäristöasioita arvostamattomille? Millainen on siis tulevaisuuden maailma, käytännössä?
Tämän blogin nimi tapasi olla "Ympäristökysymysten ratkaisemisen suurista linjoista". Taitovinkkejä ympäristökysymyksiä miettimällä ratkaisemaan pyrkiville, ratkaisuja ympäristökysymyksiin ja niiden osiin, ym * jatko-osa kokonaiskuvat2.blogspot.com * See also https://tryingtosolveglobalwarming.blogspot.com
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Vaihdoin tämän blogin nimen
Tämän blogin nimi oli siemmin "Ympäristökysymysten ratkaisemisen suurista linjoista". Vaihdoin eilen sen uudeksi nimeksi "Ra...
-
Lainaus Haaveammattiin-blogistani http://nopeaoppisuus.blogspot.fi "* 505. Marketissa oli viherkasveja myynnissä, enimmäkseen paksule...
-
En ole ompelussa kovin taitava ja Helsingissä, mistä olen alun perin kotoisin, ei osattu myöskään kovin hyvin käsitöitä, mutta olen ollu...
-
Ostoksissa helposti onnistumisen taito on ympäristöteko, sillä hyvä ostos kestää pitkään ja sopii moneen, vaikka olisi halpa. Se siis korvaa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti