Vihreiden virheistä

 Vuodelta 2014

Olen joskus yli 15 vuotta sitten ollut Dodon keskustelupiireissä
mukana, se oli silloin harrastukseni. Nyt olen asunut viisi vuotta
Savonlinnassa ja maailma näyttää täältä käsin kamalan erilaiselta.
Pääkaupunkiseutu vaikuttaa hirveän akateemiselta ja täällä
matkailuelinkeinon kaupungissa taas satsataan siihen, että osataan
luoda parempaa elämää turisteille, usein keinolla millä hyvänsä, esim
murhien myötä, täällä on siis pakko elää eri tavalla kuin
pääkaupunkiseudulla.
Olen paljon tuota miettinyt, että mikä tuo elämänviisauden ja mm.
mahdollisuuden oppia taiteita, ja irtiotto hiertävistä kaavoista
tuntuisi siinä olevan tärkeä. Kun keskustelet jonkun kanssa, uppoat
hänen tzitotasoonsa ja teet luonnostaan hänen elämänvalintansa, mikä
saa hänelle tyypillisen elämänviisauden asteen puutteineen näyttämään
ainoalta mahdolliselta. Joutuu siix valutxemaan: joko keskustelee ja
saa toisen virheet tai on kuuro ja voi rakentaa itse itdelleen sopivan
elämän. Tällainen kommunikaatiokatkos näyttäixi llevan myös
kulttuurien välillä: joko keskustelen ja menetän oman ,ulttuurillisen
viisauteni, jokz tuo hyvän elämän tässä ilmastossa jne, tai kuljen
omia teitäni omaan arvosteljkykyyni nojaten. Valistaminen on siis
hankalaa, jollsei se tapahdu tuon toisen kulttuurin sisäisen
harrastus- tai positiivisen intressiryhmän kautta.
Savonlinnassa esim ln hyvät mahdollisuudet harrastaz musiikkiia, mutta
pääkaupunkiseutulaisuux koetaan epäviisaana siksi kun sen
keskustelukulttuuri xallii typerimpken miesten voittaa muut
huutoäänestyksrllä, siksi kun heidän tasonsa on kaikkien ymmärtämä,
kun taas fiksumpien jutut jäävät epämääräiseksi tunnepitoiseksi
hölynpölyksi tyhmien silmissä, ja niin elämänlaatu laskee
olennaisesti.
No jaa, tällaiseen erilaiseen näkökulmaan olen täällä törmännyt.

Dodolainen keskustelu on astetta parempi diinä, että kuuntelee
oppiakseen toisten näkemyksiä - sen sijaan että ktynusesti älyllisesti
matalalla tasolla huomauttelisi tai uskoisi sellaisia huomautuksia -
tai nuorena aikuisenapuhuu ääneen omia näkemyksiään saadakseen niille
tilaa sosiaalisessa ympäristössään - siis filosofisen tasoisia
näkemyksiä eikä mekaanisia romahteluita.

Akateemisten kommunikoidessa muuntyylisille tai ei-akateemidille
ihmisille on olennaista muistaa kertoa, ettei akateeminen tyyli ole
tarpeen vaan viesti koskee yksittäistä asiaa eikä vaadi ulkoluvun
tyyliä.

Iän myötä jatkuvasti viisastuu ja oppii uusia taitoja niin kuin
lapsena sanotaan oppivan. Siksi koulun ajattelutavat eivät ole niitä
parhaita. Keskusteluseuran vaikutuksesta ajattelutyyppiin olen
kirjoittanut Haaveammattiin-blogissani
http://nopeaoppisuus.blogspot.fi .
Vihreiltä olen jäänyt kaipaamaan yhteiskuntakäsitystä, joka ratkoisi
ympäristöongelmat tässä maailmassa, jossa elämme talouselämineen ja
eri elämänalueineen. Usein kai ajatellaan, ettei koulumainen näytä
mallia muilke vaan korkeintaan tekee yksittäisen huomautuksen.
Ympäristöasiat olisi tärkeää ratkoa käytännön tasolla viisaasti. Esim.
hehkulamput ovat käytännössä tarpeen. Sadan asunnon asuinalueeölani on
illalla valo vain alle kymmenessä ikkunassa, kun ihmiset eivät kestä
energiansäästölamppujen valoa. Hehkulamppu lämmittää hukkaenergialla
huonetta, mikä om poissa sen vaatimasta lämmitysenergiasta. Koko
lamppudirektiivi pitäisi purkaa! Kunnollinen valo on tärkeämpi kuin
noi pieni ero lämmityksessä.

Luomuelintarvikkeissa on sama vika: akateeminen on mennyt neuvomaan
osaamatta asiaa kyllin hyvin. Maanviljelijöillä on oma
ammattitaitonsa, vuosikymmenien käytännön kokemu,den tuoma,
maanlaajuinen ammattikunta suuri. Torjunta-aineet on pyritty
kehittämään ympäristöystävällisiksi. Siksi kun niitä käyttää vähemmän,
niin saattaa tulla takapakkia, jokin ongelma, jonka vuoksi joutuu
käyttämään salaa valtavan määrän torjunta-aineita. Ja niin käytännössä
luomuelintarvikkeet ovat tavallisiin verrattuna täynnä
torjunta-ainejäämiä. Torjunta-aineiden liian suuren määrän huomaa
vihanneksen värin sameudesta tai muodon epämuotoisesta tyylistä.
Syödessä torjunta-aineinen hedelmä jättää kuin nälkäisen kihelmöivän
harmahtavan tunteen, kun taas tavallinen kunnollinen hedelmä
elävöittää jo heti syödessä.
Vihreillä olisi käytännön osaamisessa paljon parannettavaa!

Eihän tuo vaikka nuo vihreille isoja tärkeitä epäonnistumisia ovatkin,
niin ei se tarkoita, että vihreä liike siihen romahtaisi. Tarttee vaan
lisätä ibjektiivisen ihmisen taitoihin taito korjata oman ryhmän
yhteisiäkin virheitä. Ja valita sanat viisaasti. Kyllähän vihreää
liikettä tarvitaan.
Yleensä ryhmissä käy niin, että tyhmin tuntuu kaikkien mielestä
ymmärrettävältä ja puhuu asiaa. Niinpä päättämässä voi olla
keskivertoa tyhmempiä, niitä joille ryhmän virheiden korjaaminen omin
päin on kaikista vaikeinta. Silloin tarvitsee vain tavallisten
vihreiden avata suunsa ja kertoa sanatkin, että miten oman ryhmän
virheet korjataan - esim siinä tapauksessa että hidastelija haikailee
omasta poliittisesta urasta, mikä kai olisi ratkottava tervejärkisillä
mielipiteillä ja ryhmän mujana kulkemisella, vihreän asian ajamisella
käytännössä.
Luomusta voi sanoa, että torjunta-ainemäärien kontrollointi on tosiaan
puutteellista ja viljely ilman torjunta-aineita kui ajalta ennen
vuhreää vallankumiusta eli kannattamatonta. Sen sijaan tavalliset
elintarvikkeet on onnistuttu viljelemään minimoidulla
torjunta-ainemäärällä ja ovat yllättävän puhtaitz ja maukkaita. Jos
torjunta-ainesäkkejä katselee maatiloilla, ne ovat rakeina, jotta
levittäminen sujuu tasaisesti eli säkin koko ei kerro ainemäärää.
Hehkulamppukielto pitäisi purkaa siksi, ettei energiansäästölamppujen
valo ole yhtä hyvä jz miellyttävä, ja säästetyn energian verran
joudutaan Suomessa ainakin nostamaan lämmitystä. Jos halutaan tujea
energiansäöstölamppuja, pitäisi se tehdä korottamalka hehkulamppujen
hintoja samaan tai hiukan kalliimmiksi, luulen. Hehkulampulla on hyvä
valo, mitä sitä kieltämään?

Luulen, että rukoilemisessa ja maailman hyvän toivomisessa on yksi
olennainen asia, jota vihreät eivät osaa. Rukoillessaan ei pitäisi
mainita yhtä yksittäistä asiaa ja karsia muuta pois, niin kuin
akateeminen perspektiivi tekee, vaan muodostaa mielessään elämänviisas
yleishahmo, jonka suojissa on hyvä elää, niin kuin teit, kun lapsena
sait inkkaripäähineen tai länkkärihatun, poliisimerkin, hienon hameen
tms, oli kokonainen elämäntapa, johon sukelsit, ja sen
monimuotoisuudessa oli hyvä elää.
Tekemisentavat, tekemisten meiningut, käytetyt ajattelutyypit ja
aiheet jäävät helposti mieleen joksikin aikaa, elämä siis ikään kuin
kaventuu niiden laajuiseksi - tai laajenee, jos on ajatellut
viisaammin, lukenut elämänviisaan mietelmän tms. Kireän ihmisen kanssa
on siksi hankala olla eikä hänestä voi ottas mallia niin kuin tuttujen
elämänviisaudesta yleensä ottaisi. Elämänviisas sen sijaan on osaltaan
luomassa tietä muillekin.
Ei vain se, että jonkin asian saa oikein, vaan millaiset sosiaaliset
kuviot muodostuvat ja jäävät vaikuttamaan asioihin ja millainen
maailmasta tulee hengeltään eli elämänlaadultaan, siltä elämisen
perimmäiseltä motivaatiotekijältään. Yksi ihminen ehkä voi uhrata
jotakin elä,ästäään maailman eteen, mutta jos kaikki uhraavat, tulee
siitä maailman uhraus, niiyä huonoja asioita, joita piti välttää. Xitä
paitsi vain vuisaastu rlävä sopii malliksi tuleville sukupolville tai
nyjyisillekään?

Jos jää kummastuttamaan, mistä tulevat noin isot virheet vihreille,
vaikka vihreät usein ovat hyväpäisiä ja tosissaan yrittäviä, niin
nuoret ovat tottuneet koulutietoon ja sukupolvea vanhempien
kokemusperäisiin ohjeisiin ja näiden yleistietoon, mutta vihreiden
tieto ei olekaan kunkin alan varminta osaamista vaan satunnaisten
asianharrastajien aikaansaamaa käytännön osaamista, jonka taitotaso ei
ole kyllin korkea, sillä nuo käytännön puoket eivät ole heidän
ammattitaitonsa alaa ja käytännön elämänkokemustakin omin päin ilman
ohjeita tekemisestä on aivan liian vähän. Nuorten aikuisten ja
akateemisten vikana on, että ovat opiskelleet jotakin alaa ja oppineet
gietyn ammatin taitoja paljon sekä samalla tuon ammatin tavallisen
tason ja etenkin sen puutteet, ja jääneet osaamattomiksi muissa
asioissa. Heidän ehdottamansa ratkaisut eivät siis ole käytännön
ksnnalta harkittuja lähimainkaan kyllin hyvin. Vanhetessaan ja
kokemuksen lisääntyessä osa vaihtaa toisenlaiseen ammattiin, jolloin
keskusteluyhteys katkeaa, ja osa jää akateemisiksi eikä kehity
käytännön osaamisessaan. Pitäisikö vihreiden satsata ei-akateemisen
vanhemman väen neuvojen kysymiseen?

Olen tässä miettinyt, että mistä ongelmien ratkaiseminen on kiinni, ja
näyttää siltä, että lähestymistavasta, joka leviää keskusteluiden,
ammatillisen suuntautumisen ja harrastuneisuuden myötä.
Kun parikymppisenä opiskelin Helsingin yliopistossa, maailma tuntui
olevan ylitse kaikkien ratkaisukyvyn käyviä ongelmia täynnä. Mutta kun
sitten pääsin yliopistolta pois, harrastin liikuntaa ja luontoa ja
luin buddhalaisuudesta ym new agesta yrittäen innolla noita juttuja
oppia, niin lähdin itse löytämään ratkaisuja monenlaiseen, koko touhu
nousi paljon korkeammalle osaamisen tasolle. Kun nyt sitten 15 vuotta
myöhemmin olen harrastanut taiteita ja uskontoa, niin tuntuu, että
ratkaisuja maailman ongelmiin on paljon ja on vain ihmisten
haluttomuudesta kiinni, ettei niutä käytetä. Lapsena olin kiinnostunut
käytännön aloista, taiteista ja uskonnosta sekä elämänfilosofiasta ja
maailman kokoluokan asioista. Tuntuu, että ne ratkaisut, joita löydän,
ovat lähestymistavasta kiinni.
Tässä on se ongelma, että kun opettajiksi jäävät ne, jotka jaksavat
tuota asiaa loputtomasti jauhaa, ja kun opetus käy keskusteluyhteyden
tapaisesti, niin oppilaat osin laskeutuvat ongelmanratkaisukyvyssään
opettajien ja opetettavan asian tasolle, mikä olennaisesti vähentää
uusien ratkaisujen löytämistä, kapeuttaa.
Http://onnistumisiapain.blogspot.fi