Siirry pääsisältöön

Rahapuu ja vihreiden suhde rahaan

Vihreät ovat ensisijaisesti luonnonsuojelijoita eikä se erityisesti merkitse negatiivista asennetta rahaan tai kauppaan. Moni vanhemman polven henkilö saattaa olla kommunisti, ainakin ollut kommunistisympatioin ja siksi halunnut ujuttaa kommunismia vihreille. Osa nuorten vihreiden vanhemmista tai tutuista saattaa haluta pelata vihreiltä pois vaikutusvaltaa ja siksi yrittää vieroittaa heitä rahasta. Kielteisen asenteen taloudelliseen sfääriin ei siis kuulu olla viereiden linjauksen osa vaan yksilöllisesti muista syistä valittavissa - esim. nuo toiset voiusivat valita sen itselleen, jos kerran suosittelevat sitä.
Rahaa saadaan siitä, kun rakennetaan yhteiskuntaan jotakin,mitä muut toivovat, mistä ovat valmiita maksamaan. Raha liittyy siis hyödyllisyyteen ja viihtyvyyteen. Yksi tykkää yhdestä puuhasta ja toinen toisesta, yksi yhdenlaisista ympyröistä ja toinen toisenlaisista, ja siksi maksavat muille siitä, että huolehtivat muuntyyppiset tehtävät kuin missä itse hyvin viihtyvät, ja siksi ovat itse juuri tietynlaisessa kivassa ammatissa. Mikä on minunlaiseni paikka maailmassa, esim. viihtyvyyden ja arvojen puolesta, mikä ammatti? Raha liittyy siis työnjakoon ja vaihtotalouteen, silloinkin kun ihmiset ovat monitaitoisia.



Ostin muistaakseni muutama kuukausi sitten rahapuun. Rahapuiden sanotaan tuovan rahaa. Ne ovat helppohoitoisia viherkjasveja, alle kympin maksavia. Alkuun mietin rahapuuta, että miten siitä oppisin rahansaantia, mutta vasta kuukausien kuluessa rahapuun jossakin huoneen reunalla roikkuessa olen saanut jonkinlaisen käsityksen siitä, miten se tuo rahaa. Ennen saatoin ostaa tavaran tyypillisesti noin vain ohimennen, kun kerran tarvitsin sellaista, kului ehkä 5min kaupassa. Nyt ostokset roikkuvat suunnitteille monesti kuukauden pari ja ostan hyvänä hetkenä elämäntapahaaveen mukaan jonkin hyvin toimivan välineen enkä juuri tiettyä. Suhteeni mainosten tarjouksiin on muuttunut: etsin sopivasta hintaluokasta jotakin hyväätekevää enkä väen vängällä juuri tiettyä, ja keskityn siihen, miltä näkökannnalta tavaran tekijä on olettanut sen olevamn hyvä lisä elämään, jolloin tulen sen kanssa juttuun paremmin ja se näyttäytyy mahdollisuutena, toimivana lisänä arkeen eikä yhtenä epäonniostuneena ostoksena ja ihmistyyppikeskeisesti hahmotettuna tyylilajina, vaan jonkun laatimana panoksena siihen, miten elämää voi parantaa, siis useale ihmisele sopivana eikä sen ja sen tutun valintana. Ja niin en tarvitse niin montaa tavaraa ja olen vanhoihinkin tyytyväisempi, lähestyn niitä eri etäisyydeltä, eri tavoin ne elämäni avuksi ottaen.

* * *

15.1.2018   Ostoksissa onnistumisen taidosta yms   http://asiakkaanavain.blogspot.fi

* * *
27.7.2018
Lainaus blogistani http://picturesfrommyhome.blogspot.fi

"

Money tree

I have for some time now had a green plant called "rahapuu" which means money tree and which costed under ten euros and which is said to teach about money. I haven't learned about jobs but I have when I had had it for a few months as a green plant learned about buying things with small money so that I succeed better in what I buy. It is something like investing in buying lots of thought, especially emotions and being open to possibilities, not so fixed view of what to buy and not with any more money than before, but it brings a result as if one were much richer so. As far as I know there are different variations of the plant species,so one should buy it froma place that one likes and from a culture that one likes to follow. It isn't always available, so one should wait some time to catch the chance of buying it.
There is something luxury in the way of using what one has bought, even if one would not buy anything new but just have the same old things, kind of investing time and insight to areas of life that one loves."
"
3. September 2018
I guess that the right time to buy a money tree is in the very beginning of spring winter, when it isn't so extremely cold outdoors on the way home for the plant and when there is the increasing light of the whole spring and the warmth and continuing lightness  of summer so that the plant gets a good start in it's new place to grow in in your home. So I guess that the start isn't always working out if one buys it some other time of the year. At least my money tree dropped some leaves and is now smaller than when I bought it."

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kirpparivaatteiden ym muokkaamisesta itselle sopiviksi * Käsityötaitolinkkejä yms

En ole ompelussa kovin taitava ja Helsingissä, mistä olen alun perin kotoisin, ei osattu myöskään kovin hyvin käsitöitä, mutta olen ollut vuosikymmeniä harrastunut uusien taitojen ja lahjakkuuksien oppimisesta, opettamisesta ja mm käsitöistä, taiteista ja uskonnosta ja Savonlinnassa, missä olen nyt 7 vuotta sunut, käsitöitä tunnutaan osaavan mainiosti. Joten tässä linkkejä, joista voisi olla iloa kirpparilöytöjen muokkaamisessa ja uuden ompelemisessa niiden mallin mukaan. http://tunteetjatekemisentapa.blogspot.fi/2016/03/vaatteiden-ompelemisesta-ilman-kaavoja.html Tämän luulisi olevan tosi hyvä ohje! Pääkaupunkiseudulla monen syy jättää ompelematta oli, että kun ei ole sopivia kaavoja. Tästä oppii, miten käyttää omia haaveitaan kaavojen sijasta ompelun ohjeena. Samaa ohjetta voisi varmaankin soveltaa muihin käsitöihin, esim. puutöihin. Usein vastaan tuleva kysymys on, että miltä kohden ommellaan, leikataan, saadaan näyttävä tai tietyn tyylinen. Siihen yms sentapaisiin ajoitus...

Miten valitsemme oman tiemme

Oman tien valitsemisesta, sopisi kai ympäristöasioihinkin. Lainaus blogistani http://tunteetjatekemisentapa.blogspot.fi : " Lainaus blogistani http://eraopasaihe.blogspot.fi/2017/03/metsan-henki-puun-viisaus-ja-elioiden.html " Metsän henki, puun viisaus ja eliöiden kehitys Nuorempana olin kiinnostunut lahjakkuuksien ja taitojen oppimisesta omin päin ja matkimalla, sekä runoista. Niistä opin näkökulman vaikutuksesta havaintoihin ja miten se tuo taidot ja lahjakkuudet: havainnoissa painottuvat tietyt asiat, niin kuin vaikka jonkun tekijän runoissa tai siinä, mit' elämäntaitoja jotkut hienot maalaukset kommunikoivat. Runoista oppii, että maisemassa voi vaeltaa omalla tyylillään, nähden maiseman omalla tavallaan, vaikka se pääpiirteissään olisi sama kuin muilla. Samoin niistä oppii, että muiden katsantokantoja voi oppia, ja sitä myöten heidän elämäntaitojaan ja lahjakkuuksiaan. Niinpä metsämaisemankin voi nähdä monella tapaa, ja jotkut niistä ovat kovin ka...

Sanonta "Laita se kierrätykseen" ihmisestä puhuttaessa

Pääkaupunkiseudulla tuttavani käyttivät sanontaa "Laite se kierrätykseen" silloin tällöin, kun toinen valitti jotakin heilastaan. He tarkoittivat ja usein lisäsivät selvennykseksi, että anna sen löytää uusi heila, onhan sillä varmaan niitä, jotka sitä katselee, ei se yksin jää. Meininki oli "Elä ja anna toisten elää"-ohjeen mukainen vapaamielinen sosiaalinen ja seksuaalinen elämä. http://yksinaisille.blogspot.fi/2016/06/pariehdokkaide-maarasta.html http://opisuomalaisuus.blogspot.fi/2013/11/ela-ja-anna-toisten-elaa.html Myös äidin kertoessa lapsistaa, että miten hankalaa taie ttei oikein jaksaisi tms, vaikkei niin kamalasti valittanut (niin kuin ei noista hieloistakaan), niin toinen saattoi huomauttaa, että "Laita se kierrätykseen: onhan sillä varmaan kavereita, jotka tykkäävät sen kanssa olla ja harrastuksista se pitää". (Hevospatsas tunteikkaan leikkisästi kirmaavista hevosista on kai muovia (tai lasia?) ja Helsingin Hakaniemestä koriste-esineit...