Siirry pääsisältöön

Mediasta (video, tms)

En ole tavannut katsoa telkkua, kun sillä on jotenkin huono vaikutus elämääni. Mutta vaalivalvojaisista telkussa tuli mieleeni, kun jossakin kuvassa SDP:n Antti Rinne oli meikatun ja afrikkalaisen näköinen, että telkku usein tuo näyttelijöitä ja tavalliset ihmiset eivät näytä kuvissa niin kovin edustavilta, ja niin kai se, että halutaan kuvata jotakin tiettyä, jo tuo näyttelijöitä mukaan, kenties vie koko touhun näyttelijöiden puuhaksi. Muuta siis jos mietin maalaamisesta oppimaani, niin kuvassa, telkussakin luulisin, tartteee olla hyvöhenkinen hetki, eli siis tavallista puuhaa tonttumaisesti, että tässä puuhaamme, ja se jonkun kuvata kai kuin rantanäkymä, kenties kaunis auringonlasku väreineen, jotenkin eheänä kokonaisuutena, kuvanakin tasapainoisena ja kiinnostavana, ja sitten se,kun katselijoissa on kovin monenlaisia ihmisiä, osa ei ollankaan harrastuneita, osa vihamielisiä ja osa ei ollenkaan osaavaisia tässä aihepiirissä, niin tarttee opettaa aihepiirin perustaitoja tekemisentavalöaan kuin nuoremmallepolvelle kokeeksi kai ja kantaa sellaiset etäiset välit kuin joihinkin erityypin ihmsiin, jotka hetken ovat liian lähellä, ja se kai menee kohteliaisuuden ja ruuan merkeissä. Yksi puuha tuollainen, sitten siirtyy seuraavaan kuin itse kovin harrastunut ihminen ensin paikkoja ja tekemisiä esitellessään.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kirpparivaatteiden ym muokkaamisesta itselle sopiviksi * Käsityötaitolinkkejä yms

En ole ompelussa kovin taitava ja Helsingissä, mistä olen alun perin kotoisin, ei osattu myöskään kovin hyvin käsitöitä, mutta olen ollut vuosikymmeniä harrastunut uusien taitojen ja lahjakkuuksien oppimisesta, opettamisesta ja mm käsitöistä, taiteista ja uskonnosta ja Savonlinnassa, missä olen nyt 7 vuotta sunut, käsitöitä tunnutaan osaavan mainiosti. Joten tässä linkkejä, joista voisi olla iloa kirpparilöytöjen muokkaamisessa ja uuden ompelemisessa niiden mallin mukaan. http://tunteetjatekemisentapa.blogspot.fi/2016/03/vaatteiden-ompelemisesta-ilman-kaavoja.html Tämän luulisi olevan tosi hyvä ohje! Pääkaupunkiseudulla monen syy jättää ompelematta oli, että kun ei ole sopivia kaavoja. Tästä oppii, miten käyttää omia haaveitaan kaavojen sijasta ompelun ohjeena. Samaa ohjetta voisi varmaankin soveltaa muihin käsitöihin, esim. puutöihin. Usein vastaan tuleva kysymys on, että miltä kohden ommellaan, leikataan, saadaan näyttävä tai tietyn tyylinen. Siihen yms sentapaisiin ajoitus...

Nature protection abroad: build a better contact with the nature

http://finnishskills.blogspot. com/2015/02/visiting-finnish- nature.html " Visiting the Finnish nature The Finnish nature is famous for it's unique fragile beauty. Also Finland as a nation without much written history has it's roots in the old forest dwellers who were mainly farmers and at earlier times hunters. Most modern Finns spend a week or so of their summer holiday on a summer cottage by a lake shore. Finns have a different attitude toward nature than most foreigners, because the nature here is very different from the nature say in Central Europe, where the nature is mostly farms and gardens and parks too. The Finnish nature is wild, not gardened, and it is praised for it's beauty and peace, and it is scarce: there are not somany trees and not so many dangerous animals. The maybe best way to learn to walk in the forest is to visit a small forest patch in town or some well kept recreation area, and pick some ordinary not-at-all-rare stone, flowers...

Miten valitsemme oman tiemme

Oman tien valitsemisesta, sopisi kai ympäristöasioihinkin. Lainaus blogistani http://tunteetjatekemisentapa.blogspot.fi : " Lainaus blogistani http://eraopasaihe.blogspot.fi/2017/03/metsan-henki-puun-viisaus-ja-elioiden.html " Metsän henki, puun viisaus ja eliöiden kehitys Nuorempana olin kiinnostunut lahjakkuuksien ja taitojen oppimisesta omin päin ja matkimalla, sekä runoista. Niistä opin näkökulman vaikutuksesta havaintoihin ja miten se tuo taidot ja lahjakkuudet: havainnoissa painottuvat tietyt asiat, niin kuin vaikka jonkun tekijän runoissa tai siinä, mit' elämäntaitoja jotkut hienot maalaukset kommunikoivat. Runoista oppii, että maisemassa voi vaeltaa omalla tyylillään, nähden maiseman omalla tavallaan, vaikka se pääpiirteissään olisi sama kuin muilla. Samoin niistä oppii, että muiden katsantokantoja voi oppia, ja sitä myöten heidän elämäntaitojaan ja lahjakkuuksiaan. Niinpä metsämaisemankin voi nähdä monella tapaa, ja jotkut niistä ovat kovin ka...