Tuoko viileä iho laajempaa epäonnea

Halusin parikymppisenä maanvilejykseen töihin, vaikka olin kaupunkilainen. Sittemmin olen lähes yjsinomaa kirjoitellut, mutta tuota aikaa kun vertaan muuhun ja maanviljelijöihin sekä keskustapuolueeseen, niin tuntuu kuin konkreettinen työ ulkona luonnon kanssa altistaisi jonkin sortin konkreettisuudelle ja onnettomuusalttiudelle silloin, kun iho on päässyt esim. sateen vihmoessa pitkään viilentymään liikaa, mihi kai auttaisi syödä välipalaa tai ateria, esim. leipäpala. Tuntuu kuin onnettomuusalttius liittyisi muyihin ihmisiin ja laajempaan yhteiskuntaan, laajermpaan maailmaan. Niin kuin viilentynyt iho ei kantaisi jotakin elekieleen ja liikunnallisuuteen sekä tervehenkiseen hyväntuulisuuteen tavallisesti liittyvää elämänviisautta noiden muiden osalta, vaan kenties jokin osa kommunikaatiosta jäisi pois tai jokin arvostelukykyiseksi arvioiduksi tuleminen, mikä tavallisesti kantoi ihan hyvin. Ja vihreillä tuntuisi olevan jotakin saman laista epäonnea. Ovatko nuo muut eteläisemmistyä maista tai ruoakkeskeisempiä ja siksi kokevat moiset viat vahvemmin myös muilla, vai tuntevatko he siinä jonkin puutteen, jota liikunnallinen luonnosta pitävä ei yleensä tunne. Isompiruokaisilla kai sellaiset viat kestävät pidempään,kunnes syö kunnon aterian. Mutta käykö liikunnalliselle niin, että hän on poissa pelistä ilman, että huomaa iutse vian olevan niin iso että se tarttee ottaa huomioon siinä, minkä elämän puolien asioista silloin huolehtii.