sunnuntai 18. marraskuuta 2018

Missä suomalaisilla kehitettävää

Nettiuutisissa kerrottiin Kalifornian maastopaloista, mm tuhansien talojen ja metsien tuhoutumisesta, mihin Yhdysvaltain presidentti Trump oli mm kommentoinut, että suomalaisilla on metsäalan osaamista, haravoivat ja siivoavat ja niin ongelmia ei ole. Voisiko tuo olla että kun suomalaisilla on jokin vastaus tai jotakin osaamista niin, että tuumivat, että sitä olisi hyvä jakaa muille, niin olisi heidän tutustuttava muiden maiden tilanteisiin,esim. se ja sen maan metsänhoitoon, luonnonsuojelualueisiin, virkistysalueisiin, luontosuhteeseen, hallinnon ja kansan yhteispeliin, tyypillisiin materiaaleihin esim. netissä, ja pyrittävä räätälöimään neuvot heille sopiviksi olettaen, että tuo materiaali yhdessä heidän kulttuurinsa harrastamisen kanssa tuo oikean kuvan siitä, mikä heille sopii viestinä, pikku apuna. Että apu ilmanpaikalliskulttuurin ja olosuhteiden huomioonottamista ei ole melkein ollenkaan käyttökeöpoista sen rinnalla vaan on vähän kuin apua ei olisikaan. Mutta silloin jonkin osaamisen avulla ei kukin voi avustaa niin kovin montaa maata vaan vain niitä, joiden kulttuurista, sivistyksestä on harrastunut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Vaihdoin tämän blogin nimen

 Tämän blogin nimi oli siemmin "Ympäristökysymysten ratkaisemisen suurista linjoista". Vaihdoin eilen sen uudeksi nimeksi "Ra...