torstai 24. tammikuuta 2019

Ilotulitteiden vähentämisestä

Nukuin uuden vuoden jälkeen kahdesta neljään vuorokauttra putkeen ja vilustuin ja olin seis herättyäni mutta vähitellen virkistyvä. Muillakin näyttänyt olevan uuden vuoden alku kankea, kuin olisivat ollet liian vähän tuuletetussa huoneessa, esim. kuin illalla väsyneenä puuhatessaan ja unohtaessaan tuulettaa, esim. ollut Suomessa alkuvuonna kolme lentokoneiden vaaratilannetta/onnettomuutta ja yksi junan. Eli käyttivätköhän uuden vuoden ilotulitteet hapen liian loppuun monin paikoin? Käyttivätköhän raketit,padat ym tavallista enemmän happea, kun ainakaan täällä pauketta ei ollut tavallista enempää ja raketteja vain vähän, mutta jollakulla ehkä oli joku pata, jossa vikaa. Eli tarttiskohan ilotulitteiden käyttöä roimasti vähentää?
Kirjoitin parantamisaiheiseen blogiini hapenpuutteesta toipumisen ohjeen, kun suuren hapenkulutuksen tavallisesti omaavana minulla on aiempaa koekmusta hapenpuutteesta palautumisesta:
"C704, Hapenpuute ja rukoillen & elävöittävän kauniita virsiä ajatellen avaamaan tuuletusikkuna
Jos hapenpuutteeseen kuukertuu tai melkein, mutta havahtuu edes osittain, niin voi rukoillen ja elävöittävän kauniita virsiä ajatellen kuin unissakävelijä ihmeenä mennä avaamaan tuuletusikkunan.
Myöhemmin auttaa kunnollinen tuulettaminen, kai veden juominen ja vitamiinit, kunnon ruoka, ulkoilu, valoisa ja luonnon ihaileminen, luultavasti myös linnunlaulu ja musiikki sekä nykytottumuksilla edes vähäinen tietokoneen ja kännykän käyttö ym tavallinen elämänsisältö.

22.1.2019   Vähällä hapella selviämistä auttaa unelias elämäntapa, lähinnä peruselämä tavanomaisissa positiivisissa merkeissä.

29.1.2019   Lisähapen tunnetta antaa luonnon ihaileminen, etenkin siihen tapaan kuin oksien läpi siivilöityvä valo. "

 Mutta voihan kanssa olla, että kun olen yrittänyt kääntää Kalevalaa englanniksi ilmastosta riippumattomalla tavalla http://kalevalainenglish.blogspot.com ja jonkiunlaisen käännöksen jo saanut valmiiksi, niin että siitä voisi oppia viisaammaksi ulkomaalainen, vaikkei oppisi Suomen ilmastoa, niin nukuttikohan  se urakan loppu/taukoaminen?

1.2.2019  Parantamisaiheisesta blogistani jumiutunmiaseen:
 "
29.1.2019    Jos oma ja kenties muiden älyllinen taitotaso on jäänyt liian alastavanomaiseen verrattuna, on hyvä tsekata, onko samaistumisryhmä tai seura muuttunut tyhmemmäksi, esim. laajemmaksi. Tasoa voi yrittää nostaa mm musiikin, luonnon ihailemisen ja vanhojen jo osaamiensa taitotasojen kirjallisuuden tms materiallin ajattelutyyppien ja lähestymistapojen kertaamisen avulla sekä kiinnittämällä huomiota yleissivistyksensä laajentamiseen erityisesti hyvää laatua painottaen ja kaunista moraalia."


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Vaihdoin tämän blogin nimen

 Tämän blogin nimi oli siemmin "Ympäristökysymysten ratkaisemisen suurista linjoista". Vaihdoin eilen sen uudeksi nimeksi "Ra...