torstai 30. elokuuta 2018

Aurinkopaneelien vaaroista

N'äin kun kerrostalossa asutaan,niin on tasakatto eikä sinne näe. Talon vierellä on kuitenkin taloa korkeampia puita ja puissa lintuja sekä minulla kaksi koiraa, jotka sekä linnut että koirat tuppaavat väittämään, että katolla olisi ulkomaalaisia käärmeitä, jopa monimetrisiä, päässet sinne palotikkai ta kai ja saavat siellä olla rauhassa. Kattohuovan alta eivät niin näy. Omakotitaloista olen kuullut joskus aikanaan juttua, että katon kaltavuuskulma on kiva lintujen mielestä ja että se on samalla sellainen, ettei katolla voi kukaan olla ilman, että hänet näkisi tai esim. käärmeen näkisi siellä, ja niin esim. isoja käärmeitä ei niin hyvin voi olla. Mutta jos olisi katolla aurinkopaneeleita, niin eikö tuo hyvä näkyvyys poistuisi: sinne mahtuisi käärmeitä ilman, että näkyisivät. Ja monimeytrinen käärme voi syödä ihmisen, kai ihan vain nielaisee.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Vaihdoin tämän blogin nimen

 Tämän blogin nimi oli siemmin "Ympäristökysymysten ratkaisemisen suurista linjoista". Vaihdoin eilen sen uudeksi nimeksi "Ra...