Itä-Savon tämän päivän lehdessä oli samalla aukeamalla juttua Pohjois-Korean vetypommikokeesta ja valtava kuva uitosta, jossa oli kamalasti puita kuin vetypommin tuottamia ruumiita. Jotenkai jäin sitä miettimään myös siltä kannalta, että jos yhdeltä puulta voi oppia enemmän kuin yhdeltä ihmiseltä, päätellen puun tyylin komeudesta, sen korkeasta taitotasosta ja puiden erilaisuudesta sekä siitä, mitä Nuuksion metsissä kulkeminen on opettanut yhteiskunnassa elämisen harmoniasta, niin kai silloin uitossa on kamala määrä tukkeja, puita tapettu. Tarvitsee tappaa niin monta puuta? Riittäisikö esim. puolet? Mikä määrä olisi metsikön tai metsän kannalta hyvä, luonnolle hyvä, viisas, elämälle hyvä? Aukkohakkuu ei ole viisas. Kovin viisaalta ei näytä myöskään puupleto. Sen sijaan, kun olin ruotsinkielisessä maatalouskoulussa Inkoossa, niin joskus oli metsätyötunti ja käytiin olikohan Tammisaaressa, missä oli hakattu jättäen rykelmiä eri lajien puita, niin kuin kaunista oli ja virkistyskäyttöön sopi. Kuulemma oli luonnon monimuotoisuudellekin hyväksi. Kuulemma nykyisin, tai siis jo silloin noin 20 vuotta sitten oli pieniä ketteriä metsätyökoneita vai korjuukoneita, perävaunullisen mönkijän tyyppisiä tms, joilla esim. mökkipalstan puita on hyvä korjata, jos vain osa kaadetaan. Samoin mainostivat mahdollisuutta naisväen ollahevosen kanssa metsätöissä, muttei se tainnut olla kamalan yleistä, mutta se ainakin maaperää säästää ja kaipuiden kylkiä.
Jos ajattelee sitä, miten puita katselemalla voi viisastua, niinolisi hyvä, että se mahdollisuus olisi metsissäkin, heinojapuita jätetty eikä puupeltoa tai aukkoja kuin veitsellä leikattuan raja, vaan jotenkin viisaasti,niin kuin kuuluisi, edes malliksi muille ja tuleville sukupolville, kun se kai noiden pienempien puunkuljetuskärryjen myötä olisi mahdollista.
http://kokonaiskuvat.blogspot.fi/2017/02/kaltaten-vai-kukoistaen-metsanhakkuista.html
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti