tiistai 25. huhtikuuta 2017

Toukka muovinsyöjänä, valtamerten muovijätteen hävittäminen

Nettiuutisissa kerrottiin mehiläisvahaa syövän toukan pystyvän hajottamaan muovia jollakin kemiallisella keinolla,kai entsyymillä, jota se tuottaa: http://yle.fi/uutiset/3-9580797 . (Tuo juttu on eri tyylillä, koska sen kirjoittajan hyönteiskäsitys on ihan erilainen kuin minun.)

Hyönteisiä on paljon ja monenlaisissa oloissa. Osa niistä on kovin pieniä ja osa ihmissilmin nähtävissä. Lajeja on valtavasti ja lämpimissä maissa hyönteiset voivat elää vanhoiksi.
Olen muutaman vuoden ollut harrastunut mm hyönteisistä. Ne ovat vaikuttaneet muiden villieläinten ja lemmikkieläinten tapaan fiksuilta, joten voisi olla mahdollista kommunikoimalla värvätä ne tuohon tehtävään, seliittää vain sen tarpeellisuus ja olla ystävällinen ja arvostava, niiden älyä kunnioittava.
Hyönteissukupolvi on lyhyt, ja hyönteiset osaavat tietääkseni vaikuttaa mm siihen, minkävärisiä jälkeläisiä niille syntyy ym piirteisiin. Lisäksi hyönteiset kirjaavat keväällä linnunlaulun ja kasvien avustuksella talvivaurioita, joten ne saattavat olla hyvin muuntautumiskykyisiä myös aikuisina, mihin viittaa myös perhosten muodonmuutoskyky, joka lienee tietoinen. Hyönteisten kanssa kommunikoinnista olen kirjoittanut blogissani http://ampiaiset.blogspot.fi . Minulla on vaikutelma, että maalaustaito ja uskonnollisuus opettavat näkökulmaa, josta hyönteisten kanssa voi kommunikoida tällaisista asioista. Usein on niin, että ihminen näkyy ja kuuluu selvästi, koska on niin suuri, jättiläinen, joten yksisuuntainen kommunikaatio ainakin toimii, jos se on hyväntahtoista ja arvostavaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Vaihdoin tämän blogin nimen

 Tämän blogin nimi oli siemmin "Ympäristökysymysten ratkaisemisen suurista linjoista". Vaihdoin eilen sen uudeksi nimeksi "Ra...